Archives: August 2016

Suomi tavoittelee MM-mitalia junioreissa Enduron joukkue-MM-kilpailussa

DSC_1079-1024x683

Eemil Pohjola ja Henric Stigell edustivat Suomen väreissä myös viime vuoden joukkue-MM-kilpailussa. Kuva: Nita Korhonen

Enduron joukkuemaailmanmestaruuskilpailu eli International Six Days Enduro järjestetään 11.-16. lokakuuta Espanjan Navarrassa.

Suomi lähtee vuoden 2016 enduron MM-joukkuekilpailuun vahvalla nuorten kokoonpanolla. Junior Trophy -joukkueessa ajavat Eemil Pohjola, Henric Stigell ja Mika Barnes. Antti Hänninen on varalla.

Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen taustoittaa päätöstä keskittää voimavarat nuorten luokkaan:

– Pitkään on ollut pohdinnassa, olisiko parasta koota mahdollisimman hyvä junnujoukkue vai maailmanmestaruustitteliä parhaillaan puolustavan Eero Remeksen johdolla käyttää nopeimpia junnuja Trophy-joukkueessa. Kun Remes ja Antti Hellsten ilmoittivat, etteivät tänä vuonna ole käytettävissä Sixille, oli luonteva päätös, että matkaan lähtee vain nuorten joukkue. Joukkueella on ehdottomasti hyvät mahdollisuudet mitaliin ja se onkin tavoitteena, Konttinen toteaa.

Eemil Pohjola loukkasi solisluunsa juuri, mutta oletettavaa tässä vaiheessa on, että hän tulee olemaan täydessä iskussa lokakuussa järjestettävässä kuuden päivän MM-koitoksessa.

– Eemil on ajanut hyvän kauden ja saanut reilusti kansainvälistä kokemusta kauden aikana. Stigell on myös ajanut tasaisen vahvan kauden ja menee koko ajan eteenpäin endurourallaan. Barnesilla on ollut hieman ailahteleva kausi ja hän ei ole päässyt parhaimpaansa kilpailuissa. MM-sarjaa hän ei ole ajanut Heinolan osakilpailun jälkeen, vaan on keskittynyt harjoittelemaan tulevia koitoksia varten. Silti hän on saanut aikaan tuloksia, jotka yhdistettynä hänen kokemukseensa MM-sarjasta, oikeuttivat paikkaan joukkueessa. Varakuskina toimiva Antti Hänninen on myös mennyt hyvin eteenpäin ja tehnyt hyviä tuloksia MM-sarjan osakilpailuissa, Konttinen kertoo.

Suomen naisten joukkueen tilanne on vielä avoin ja siitä tiedotetaan mahdollisimman pian.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Lapin moporeittimuutokset valmistuvat koulujen alkuun mennessä

mopon paikka liikenteessä

Taulukko: Mopoilun erottaminen muusta moottoriajoneuvoliikenteestä / Lähde: Liikenneviraston ohjeita 1/2013 Mopon paikka liikenneympäristössä

Lapin ELY-keskus on teettänyt kesän aikana alueurakoitsijoillaan maantieverkon moporeittien opasteiden muutostöitä, jotka saadaan valmiiksi pääosin ennen koulujen alkua. Muutostyöt ovat valmiit Tunturi-Lapissa, Pohjois-Lapissa ja Ranualla. Pello-Ylitornio -alueella muutostyöt valmistuvat tällä viikolla, ja Meri-Lapin alueella muutostyöt ovat loppusuoralla. Kemijärvi-Posio -alueella koulujen kohdat saadaan valmiiksi ennen koulujen alkua ja loput tehdään heti sen jälkeen. Rovaniemen alueella muutostyöt on tehty jo muutama vuosi sitten.

Kunnat ovat pyrkineet tekemään muutokset katuverkollaan samassa aikataulussa. Muutoksista kerrotaan Lapin ELY-keskuksen julkaisussa Moporeitit Lapin kunnissa ja kuntien internetsivuilla sekä tiedotetaan kouluja ja oppilaitoksia.

Muutostyön tavoitteena on ollut yhdenmukaistaa ja ajantasaistaa moporeittien opastus sekä parantaa mopoilijoiden, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumisen turvallisuutta. Mopojen siirto ajoradalle selkeyttää mopon asemaa moottorikäyttöisenä ajoneuvona liikenteessä ja korostaa mopoilijan vastuuta liikenteessä. Autoilijat pystyvät havaitsemaan mopot paremmin ja kevyen liikenteen väylät jäävät jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön. Uudistusta puoltaa myös mopo-onnettomuuksien määrän vähentyminen seuduilla, missä mopot on jo siirretty pääosin ajoradalle.

Lapin moporeittisuunnitelma perustuu Liikenneviraston vuonna 2013 antamaan ohjeistukseen, jossa linjataan, että erityisesti taajamissa mopon paikka on ajoradalla.

Moporeitit Lapin kunnissa – julkaisu osoitteessa:

https://www.doria.fi/handle/10024/117190