Archives: September 2017

Kallio hienosti sijalle 11 Aragonissa – “KTM:n johto erittäin tyytyväinen”

206945_Mika-Kallio-KTM-RC16-MotorLand-Aragon-2017-1024x552

Mika Kallio antoi jälleen upealla suorituksellaan KTM:n päälliköille pohtimista ensi vuoden tallipaikoista. Kuva: Sebas Romero

Mika Kallio ajoi hienosti sijalle 11 tänään Espanjan Aragonin MotoGP-osakilpailussa. Hän jätti selvällä erolla jälleen taakseen KTM:n tehdaskuljettaja Bradley Smithin.

MotoGP-sarjan kauden 14:s MM-osakilpailu Espanjan Aragonissa oli KTM:n testikuljettajalta Mika Kalliolta jälleen kerran upea osoitus miehen potentiaalista. Villillä kortilla kilpailuun osallistunut suomalainen starttasi ruudusta 12 ja nousi jo ensimmäisen kierroksen aikana kahdeksanneksi. Ruutulippua suomalainen tervehti sijalla 11.

– Tulokseen voi olla tosi tyytyväinen. Toki olisin mielelläni ollut kymmenen parhaan joukossa, mutta täytyy muistaa, että tämä on sekä minulle että meidän testitiimille vasta kolmas kisa tällä kaudella, Kallio toteaa.

Mies onnistui ajamaan vielä kilpailun puolivälissä seitsemän sekunnin päässä kärjestä, kunnes hänen takarenkaansa alkoi jälleen kulua dramaattisesti. Kahdeksan kierrosta ennen ruutulippua suomalainen joutui päästämään KTM:n tehdaskuljettajan Espanjan Pol Espargaron ohitseen. Maaliin hän saapui aivan kymmenenneksi sijoittuneen Espargaron kannoilla.

– Sain alussa hyvin poimittua muutamia päänahkoja ja meno oli hyvää aina puoliväliin saakka. Sitten alkoi tämä perinteinen rengasongelma. Yritin pitkään painia Polin (Espargaro) kanssa, mutta lopulta ei ollut paljon tehtävissä.

– Harmitus kuitenkin suli heti, kun ajoin varikkoboksiin ja näin KTM:n johdon ja omien mekaanikkojeni naamat. He olivat erittäin iloisia tästä suorituksesta. Vaikka oma kunnianhimo olisi korkeammalla tasolla, niin pitää muistaa, että meiltä puuttuu kisarutiini ja siinä mielessä otin kyllä hyvillä mielin onnittelut tiimiltä vastaan.

KTM:n toinen tehdaskuljettaja Iso-Britannian Bradley Smith jäi jälleen kauaksi Kalliosta. Hän ylitti maalilinjan sijalla 19 lähes 20 sekuntia suomalaisen perässä. Jo Itävallan kilpailun jälkeen Kallion oltua paras KTM-kuljettaja, on spekuloitu hänen ja Smithin vaihtavan paikkoja ensi kaudeksi.

– Nyt osoitettiin, että Itävallan tulos ei ollut sattumaa, vaan pystyttiin jälleen pitämään se taso ja tekemään hyvä suoritus, Kallio myhäilee.

MotoGP-luokan podiumin täytti kotiyleisön riemuksi espanjalaiskolmikko. Hondan Marc Marquez vei voiton, hänen tiimikaverinsa Dani Pedrosa ajoi toiseksi ja Ducatin Jorge Lorenzo täydensi palkintokorokkeen kolmannella sijalla.

Ajo Motorsportin Moto2-kuskeille hieno tulos

Aki Ajon Moto2-luokan kuljettajat tekivät hienot suoritukset. Paalupaikalta startannut Portugalin Miguel Oliveira pääsi palkintokorokkeelle sijoituttuaan kolmanneksi ja ruudusta 20 kisaan lähtenyt Etelä-Afrikan Brad Binder nousi upeasti viidenneksi. Moto2-luokan voiton vei Italian Franco Morbidelli ja toiseksi sijoittui hänen maanmiehensä Mattia Pasini.

Moto3-luokassa Peugeot MC Saxoprintin väreissä tällä kaudella debytoiva Patrik Pulkkinen jäi viimeiseksi ylittäen maaliviivan sijalla 29. Ajo Motorsportin hollantilaiskuljettaja Bo Bendsneyder oli 17:s ja hänen tiimikaverinsa Italian Niccolo Antonelli tervehti ruutulippua aivan hänen takanaan sijalla 18. Moto3-luokan voittoon ajoi Espanjan Joan Mir ennen Italialaiskaksikkoa Fabio Di Giannantoniota ja Enea Bastianinia.

MotoGP-sarjassa on vuorossa kolmen kaukomaan kiertue ennen Espanjan Valenciassa ajettavaa MM-finaalia. Seuraava osakilpailu ajetaan 15. lokakuuta Japanissa.

Kaikkien luokkien tulokset.

MOTOGP-luokan Aragonin osakilpailun tulokset

Km/h Aika
1 Marc MARQUEZ SPA Repsol Honda Team Honda 166.3 42’06.816
2 Dani PEDROSA SPA Repsol Honda Team Honda 166.3 +0.879
3 Jorge LORENZO SPA Ducati Team Ducati 166.2 +2.028
4 Maverick VIÑALES SPA Movistar Yamaha MotoGP Yamaha 166.0 +5.256
5 Valentino ROSSI ITA Movistar Yamaha MotoGP Yamaha 165.9 +5.882

 

10 Pol ESPARGARO SPA Red Bull KTM Factory Racing KTM 165.4 +14.075
11 Mika KALLIO FIN Red Bull KTM Factory Racing KTM 165.2 +17.192

 

19 Bradley SMITH GBR Red Bull KTM Factory Racing KTM 164.0 +36.296

Kallio kovassa vauhdissa Aragonin harjoituksissa

kallio-austria1-1024x682

Mika Kallio. Kuva: Gold and Goose

KTM:n testikuljettaja Mika Kallio kisaa viikonloppuna kolmatta kertaa villillä kortilla tämän kauden aikana, kun vuorossa on MotoGP-sarjan kauden 14:s MM-osakilpailu Espanjan Aragonissa. Perjantain ensimmäisissä testeissä suomalainen oli viidenneksi nopein ja toisessa sessiossa rengasongelmien myötä hän kuittasi 15. sijan.

Mika Kalliolla on edessään erittäin jännittävä viikonloppu, kun hän osallistuu kolmatta kertaa tällä kaudella villillä kortilla MotoGP-luokan osakilpailuun. Kallio oli elokuussa ajetussa Itävallan osakilpailussa paras KTM-kuljettaja Espanjan Pol Espargaron keskeytettyä ja suomalaisen lyötyä selkeällä erolla britti Bradley Smithin. Mikäli Kallio pystyy nyt samaan Aragonissa, myöntää mies, että keskustelut KTM:n kanssa hänen ja Smithin ensi kauden rooleista tulevat saamaan lisää pontta.

– En tiedä onko painetta enemmän kuin aiemmissa kisoissa nyt. Samalla lailla tämä on näytön paikka kuin edellisetkin. Toki tilanne tiedetään, että tavallaan taistellaan ensi kauden ajopaikasta, mutta turha miettiä liikaa. Mennään tunti ja kierros kerrallaan eteenpäin ja toivotaan, että paineet ovat enemmän muilla kuskeilla, Kallio toteaa.

Suomalainen kisaa nyt Aragonissa uudella KTM:n pyörällä, joka eroaa melkoisesti versiosta, jolla hän ajoi Itävallassa. Tänään Espanjaa piiskannut sade ei tehnyt kuitenkaan testaamisesta helppoa.

– Olisi ollut tärkeää saada kuivan kelin kierroksia, kun päätettiin lähteä ihan uudella pyörällä tänne.  Meillä on aika vähän tietoa tästä versiosta, joten olisi saanut olla tänään kuivaa, mitä on luvattu huomiseksi ja sunnuntaille. Pyörän runko ja takajousitus ovat uudet, joten ne tekevät ajettavuudesta ja takapään toiminnasta erilaisen.

Kallio tykitti aamun testien viidenneksi nopeimman ajan. Vaikka testiajat eivät suoraan kerro kisavauhtia, antaa miehen suoritus osviittaa potentiaalista. KTM:n Espargaro oli ensimmäisten harjoitusten 17. nopein. Smith ei saanut itselleen aikaa pyörän teknisten ongelmien takia. Iltapäivän harjoituksissa Kallio kärsi rengasongelmista, joiden myötä hän jäi sijalle 15. Espargaro oli kymmenes ja Smith 13:s.

– Aamu meni hyvin ja saatiin hyvä tuntuma pyörään. Silti tunsin, että jotain ei ole ihan kohdillaan, ei voitu vetää pitkiä vetoja, kun sadekelin takarengas alkoi ylikuumentua tosi nopeasti ja menetti pitoa. Sama juttu oli nyt toisissa harjoituksissa.

– Iltapäivän 15. sija ei ollut paras mahdollinen, mutta me tehtiin siinä myös pieni virhe, kun ei muutettu viimeiselle kierrokselle rengaspaineita, se hankaloitti entisestään pitoa. Nyt tiedetään, mitä tehdä erilailla. Siihen nähden tuo tulos oli sellainen, että voi olla tosi tyytyväinen.

Kallio valmistautuu nyt huomisiin aika-ajoihin, jotka starttaavat MotoGP-luokan osalta klo 15:10 Suomen aikaa. MotoGP-luokan kilpailu alkaa sunnuntaina klo 15:00.

Aika-ajot lauantaina (Suomen aikaa)

Moto3 13:35
MotoGP 15:10
Moto2 16:05

Kilpailu sunnuntaina (Suomen aikaa)

Moto3 12:00
Moto2 13:20
MotoGP 15:00

MotoGP-lähetykset Suomessa näyttää maksullinen C More -kanava.

Suomi saavutti Enduron MM-pronssia

32985-1024x683

Kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes oli Suomen joukkueen vahvin kuljettaja. Kuva: Sarah Kinrade / FIM

Kuuden päivän enduron joukkuemaailmanmestaruuskilpailu saatiin tänään päätökseen Ranskan Brivessä. Kilpailun voittoon ajoi Ranska, hopeaa otti Australia ja Suomen joukkue saavutti MM-pronssia.

Suomen World Trophy -joukkue saavutti tänään päättyneessä International Six Days Enduron MM-joukkuekilpailussa upeasti MM-pronssia. Vastaavaan tulokseet Suomi ylsi viimeksi vuonna 2015, jolloi joukkue niin ikään otti pronssia.

Tämän vuoden joukkueessa ajoivat E1-luokan hallitseva maailmanmestari Eero Remes, MM-sarjassa kisaava Henric Stigell, EnduroGP-luokan MM-kauden avauksen nimiinsä vienyt Antti Hellsten sekä moninkertainen MM-mitalisti Matti Seistola. Joukkueenjohtajana toimi Henri Saari.

Suomi jäi lopulta maanantaina startanneen kilpailun voiton kotiyleisön edessä vieneestä Ranskasta reilut yhdeksän minuuttia ja toiseksi sijoittuneesta Australian joukkueesta vain kolmisen minuuttia. Neljänneksi ajanut Portugali jäi Suomesta yli 16,5 minuuttia.

– Ei ole yhtään pettynyt olo. Ranska ja Australia olivat vain parempia. MM-pronssi maistuu hyvältä! toteaa paluun kansainvälisille areenoille tehnyt Matti Seistola, joka ajoi upeasti koko viikon ja loisti etenkin loppucrossissa.

Niinikään enduron kaksinkertainen maailmanmestari Remes oli tyytyväinen tulokseen.

– Ihan hyvin meni. No ei nyt kaikki päivät mennyt niin hyvin, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä ja suhteellisen ehjä suoritus. Muutamat pikku lipat ja vähän virheitä, mutta eiköhän niitä mahtunut kaikille tähän kuuteen päivään, kiteyttää Remes.

– Loppucrossissa otin hyvän startin, olin siinä kakkosena pari kierrosta ja sitten tuli yksi kaveri ohi. Mulla oli sen verran jo kädet puutunut, ettei pystynyt vastaamaan siihen, mutta kolmonen loppucrossista, niin täytyy olla tyytyväinen, Remes jatkaa.

Joukkueenjohtaja Henri Saari oli tyytyväinen suomalaisnelikon suoritukseen koko kuuden päivän aikana.

– Joitain pätkäaikaheittoja oli, mutta kokonaisuutena todella hyvin ja tasaisesti ajoi koko joukkue. Sixi on tällainen kisa, että nykyisten sääntöjen mukaan, kun pitää kaikille neljälle kuskille saada tulos, niin ei ole helppoa saada kaikkia ehjänä maaliin, joukkueenjohtaja Henri Saari toteaa.

– Meillä on nyt kuitenkin jätkät ja kalusto ehjänä, kaikki huolto toimi hienosti ja haluankin kiittää koko tätä vapaaehtoisporukkaa, joka tämän reissun mahdollisti. Meillä on täällä noin 40 henkeä paikalla. Etenkin kuskien juottopalvelu oli tärkeää alkuviikosta, kun täällä oli melkein +40 astetta lämmintä. Tämä on moottoripyöräilyn olympialaiset: rankka rutistus, mutta nyt on hyvä fiilis, kun saatiin pronssia! Saari päättää.

Edellisen kerran Suomi juhli joukkuemestaruutta vuoden 2011 kotikilpailussa Kotkassa. Tuolloin World Trophy -joukkueen kokoonpanoon kuuluivat myös Remes ja Seistola.

Tänä vuonna kirkkaimmasta tittelistä taisteli yhteensä 19 eri maan joukkuetta.

Suomen juniorijoukkue, jossa ajoivat Antti Hänninen, Lari Jukola ja Eemil Pohjola, hajosi toisen ajopäivän jälkeen Jukolan loukkaannuttua. Jokaisesta päivästä, jolloin keskeyttänyt joukkueen jäsen ei ole mukana, joukkueelle langetetaan kolmen tunnin rangaistus. Näin ollen Suomen joukkue sijoittui lopulta sijalle 11.  Junioreiden joukkueenjohtajana toimi Jari Kakko.

– Polvi pääsi vääntymään. Kyllä sillä pystyy kävelemään, mutta ei ajamaan ja alkaa se olla jo paranemaan päin, mutta Suomessa mennään jatkotutkimuksiin ja sitten selviää paremmin, mikä on vikana, Jukola kertoi.

World Trophy:

  1. Ranska 12:59:38.23
  2. Australia +6:14.03
  3. Suomi +9:12.11
  4. Portugal +25:44.60
  5. Iso-Britannia +29:13.68

Junior Trophy:

  1. Ranska 9:55:04.10
  2. Italia +15.53
  3. Usa +2:02.90
  4. Iso-Britannia +7:35.82
  5. Espanja +10:51.20

    11. Suomi +12:31:21.35

Kilpailun kaikki tulokset: www.fim-isde-live.info