MP-messut kutsuu nuoret uuteen MP-miittiin

ac1cedb6-59ca-4811-af82-7460aa0192b1-w_960

Stunt Freaks Team.

MP-messut järjestää yhdessä NRJ:n kanssa nyt ensimmäistä kertaa nuorille suunnatun MP-miitin perjantaina 2.2. MP-messujen sulkeutumisajan jälkeen. MP-miitin pääesiintyjä on Evelina. Illan aikana nähdään myös henkeäsalpaava kansainvälinen Globe of Death Show ja Stunt Freaks Team Show. Tapahtuma tarjoa nuorille mukavaa yhdessäoloa ja moottoripyöräilyhenkistä ohjelmaa. Paikalla ovat NRJ:n juontajat ja Biisonimafia. MP-miittiin osallistuvat pääsevät MP-messuille sunnuntaina 4.2. veloituksetta.

MP-miitti powered by NRJ jatkaa MP-messujen iltaa perjantaina 2.2. klo 21-24. Tapahtuma on suunnattu 13-18-vuotiaille nuorille. MP-miittiin tullaan tapaamaan toisia nuoria ja viihtymään hyvän ohjelman parissa sekä tutustumaan moottoripyöräilyyn, mopoihin ja kevytmoottoripyöriin. Miitissä jaetaan rakennettujen moottoripyörien Petrol Circus Custom Bike Show’n Nuori rakentaja -palkinto ja siellä on esillä nuorten rakentamia moottoripyöriä. Biisonimafia esittelee seuraavan MC Helper -elokuvan kalustoa.

NRJ:n aamujuontajat Janne  Lehmonen, Veronica Verho ja Jere Jääskeläinen ovat mukana miitissä. Illan pääesiintyjä on Evelina. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tapahtumasta puutu. Henkeäsalpaavassa Globe of Death Show’ssa viisi stunt-moottoripyöräilijää ajaa samanaikaisesti surmanajopallossa.Stunt Freaks Team vetää hurjan Show’nsa ja järjestää illan aikana keulimis-, renkaanvaihto- ja moponteippauskisoja. Keulimissimulaattori on käytössä koko tapahtuman ajan. Kaikkien kisojen palkintoina on totta kai lahjakortteja mopo- tai kevytmoottoripyöräkortin suorittamiseen. Lisäksi yksi lahjakortti arvotaan kaikkien lipun ostaneiden kesken.

MP-miitin pääsylippu maksaa 10 euroa. Tapahtumasta saatu ranneke oikeuttaa sisäänpääsyyn MP-messuille sunnuntaina 4.2., jolloin koeajoradalla on muita päiviä enemmän kevytmoottoripyöriä ja koeajoaikoja kortittomille.  MP-miitti ei ole vain moottoripyöräilijöiden tapahtuma, vaan kaikki nuoret ovat sinne tervetulleita. Ne jotka tulevat MP-miittiin  mopoilla, moottoripyörillä tai mopoautoilla, voivat jättää ajoneuvonsa komeasti Messukeskuksen eteläiselle sisäänkäynnille. Pysäköinnistä ei veloiteta maksua.
MP-messuilla on Euroopan suurin sisäkoeajorata

MP 18 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman järjestää Messukeskus yhteistyössä Teknisen Kaupan liiton Moottoripyöräjaoston kanssa nyt 13. kertaa. MP-messuilla esitellään uudet moottoripyörät ja parhaat vaihdokit sekä ajovarusteita ja -tarvikkeita. Petrol Circus Custom Bike Show’ssa on esillä rakennetut moottoripyörät. MP-messuilla pääsee koeajamaan moottoripyöriä Euroopan suurimmalla sisäkoeajoradalla. Vuonna 2017 messuilla vieraili 59 000 moottoripyöräilystä kiinnostunutta, koeajoja tehtiin yli 1 200. Messuille osallistui 199 näytteilleasettajaa.

MP-messut avoinna myös lauantaina klo 20 asti

Messut ovat avoinna: perjantaina 2.2. klo 10-20, lauantaina 3.2. klo 9-20 ja sunnuntaina 4.2. klo 10-17. MP-miitti powered by NRJ järjestetään perjantaina 2.2. klo 21-24. Lippuja messuille voi ostaa etukäteen edullisemmin verkkokaupasta http://shop.messukeskus.com Ennakkoon ostetut liput maksavat 16 e/13 e. Tapahtuman aikana liput maksavat 20 e/16 e. Lippu MP-miittiin maksaa 10 e sekä ovelta että ennakkoon ostettuna.

Suora linkki MP-miiti powered by NRJ -sivuille
www.mpmessut.fi/miitti