IRRC-luokkien kärkinimet Imatranajon harjoituspäivän nopeimpia

e626595e-691a-482f-829f-6d6ed9e9c072

Davey Todd oli perjantaina Imatran nopein. Kuva: Markku Sikiö.

IRRC-luokkien kärkimiehet näyttivät osaamistaan kellottamalla perjantaina nopeimmat ajat sekä Superbike- että Supersport-luokissa. Tuloslistojen kärjestä löytyi runsaasti myös kotimaisia kuljettajia.

Imatranajo avattiin perjantaina iltapäivällä alkaneilla harjoitusajoilla. Ensimmäisenä radalle pääsivät 600- ja 1000-kuutioisten soololuokkien tulokkaat, joista nopeimman ajan kellotti tulokkaaksi melko kokenut Sami Penna.

Open SSP/STK
Ensikertalaisten rataan tutustumisen jälkeen ajetun Open 600 -luokan harjoituksessa Pauli Pekkanen hätyytteli ensimmäisenä kuljettajana kahden minuutin kierrosaikaa, mutta ensimmäisenä 1,59 puolelle onnistui ajamaan Matthieu Lagrive session lopussa. Seuraavaksi nopeimpia olivat Pauli Pekkanen, Sami Penna, Ilja Caljouw, Anssi Koski ja Christian Schmitz, joiden muodostama kärkiryhmä oli selvästi muita nopeampi.

Open SBK
1000-kuutioisten Open-luokassa Davey Toddin pyörässä ei saatu otettua aikaa, mutta mies oli epävirallisen käsikellotuksen mukaan kärjen vauhdissa. Tuloksissa nopein oli Danny Webb selvällä erolla ennen Marek Cervenyä, Martin Jessoppia, Didier Gramsia, Lukas Maureria, Virgil-Amber Bloemhardia, Marko Rättöä sekä Tomas Borovkaa, jotka kaikki kellottivat alle kahden minuutin kierroksen.

IRRC Superbike -luokan kärkikuljettajiin lukeutuva Erno Kostamo kärsi epäonnekseen moottoririkosta, mutta saa pyöränsä lauantaiksi jälleen kuntoon, tosin Stock-moottorilla varustettuna.

IRRC SSP 
Matthieu Lagrive kellotti ensimmäisenä alle kahden minuutin kierroksen, saaden melkein heti seuraa Anssi Koskesta. Lagrive paransi aikaansa edelleen ja oli lopulta harjoituksen nopein selvällä erolla. Felix Nässi onnistui nousemaan toiseksi aivan session lopussa. Tällä kertaa ilman transponderia ajoi Pauli Pekkanen, jonka aikoja ei sessiosta saatu.

ICGP
ICGP-luokassa tahdin määräsi Peter Linden, joka oli luokan nopein selvällä erolla toiseksi sijoittuneeseen Ian Simpsoniin. Simpsonin perässä kierrosajat olivatkin lähempänä toisiaan, ja tiukassa paketissa seurasivat Timo Paavilainen, Jean Paul Lecointe, Richard Peers-Jones ja Stefan Tennstadt.

IRRC SBK 
IRRC SBK -luokassa nopeimmat olivat Davey Todd ja Danny Webb, joiden perässä seuraavan ryhmän muodostivat jälkeen Pauli Pekkanen, Marek Cerveny, Martin Jessopp, Lukas Maurer, joita puolestaan seurasivat pienen välimatkan päässä Didier Grams, Virgil-Amber Bloemhard ja Imatran oma poika Juha Kallio. Kymmenen kärjen täydensi Marko Rättö.

Sivuvaunut 
Pekka Päivärinta ja Jussi Veräväinen näyttivät, että Stock-moottorisella kuussatasellakin ehtii, kun asialla ovat tekijämiehet ottamalla kärkipaikan. Heitä noin sekunnin päässä seurasivat Timo Kallio ja Jere Nuppola. Kolmanneksi nopeimpia olivat Estelle Leblonde/Bryan Tracey perässään Tero ja Joni Manninen sekä Markku Artiola ja Kasper Arokivi.

Imatranajo jatkuu lauantaina kello 10.00 IRRC Supersport -luokan ensimmäisellä aika-ajolla. Kilpailulähdöt alkavat kello 16.30.